Kansainvälistä Kauppaa jo vuodesta 1989
I. Heinilä Oy
Aloitimme toimintamme vuonna 1989 Saksassa. Tuolloin päätoimialana oli koneiden ja tavaran välitys enimmäkseen Saksasta Suomeen. Myöhemmin olemme tehneet agentuurikauppaa myös muissa maissa.
Välityskaupasta yritys on yhä enemmän muuttunut maa-, metsä-, ja bioenergialan maahantuontiyritykseksi.
Tuomme maahan vain ehdottomasti laadukkaita laitteita, tästä osoituksena vaikkapa Slovenialaisen Krpanin metsätyökoneiden kolmen vuoden takuu. Krpanin lisäksi tuomme Norjasta Vepak-klapipakkauskoneita ja Ruotsista Hypro-traktoriharvestereja. Kaikkia koneita pyrimme vähintäänkin kokeilemaan, jollei peräti ottamaan omaankin käyttöön. Näin pystymme antamaan myös tukea tarvittaessa. Koneen tyypistä riippuen toimitamme ne monesti ilman välivarastointeja suoraan valmistajalta asiakkaille. Pienempiä menekkituotteita pyrimme pitämään ”hyllyssä”, kuten esim. kourat, juontovinssit ja halkomakoneet.
Olemme teknisen kaupan liiton jäsen vuodesta 2023