Kävimme lokakuussa lähemmin tutustumassa Hypron syntysijoihin Etelä-Ruotsissa, Skånen tiheiden metsien keskellä. Samalla retkellä pääsimme haastattelemaan paikallista metsänomistajaa savotallaan.
Käynnin aikana arvio tuotteiden suosion syystä vahvistui entisestään: idean isä, Tommy Karlsson, suunnitteli ja toteutti ensimmäisen version ensin vain omaan käyttöönsä jo vuonna 1984. Laite osoittautui niin toimivaksi ja monenlaiseen käyttöön sopivaksi, että valmistus ja myynti päätettiin myöhemmin aloittaa. Ensimmäisestä esittelykäynnistä Elmia-näyttelyssä tulikin heti menestys. Perusratkaisu on vuosien kuluessa todettu niin hyväksi, että tuotekehityspanostusta on sen jälkeen pystytty ohjaamaan enemmän materiaali- ja tuotantotapaparannuksiin kuin kokonaan uudenlaisten mallien suunnitteluun.
Myynnin kehittämisestä vastaava Linus Bergman kertoi, että markkinoiden heilahtelut ja muut yritysmaailman haasteet perheyritys on vuosien kuluessa pystynyt voittamaan joustavuudella ja alihankintaketjun tehostamisella. Tuotteiden hintaa ei ole halpamaiden laadulla väkisin painettu alas, koska asiakkaat ovat mieluummin valmiita maksamaan ruotsalaisesta laadusta. Myyntiä onkin ollut jo yli 30 maahan; eksoottisimpia lienevät maat, joissa nopeasti kasvavia eukalyptus-metsiä urakoidaan paperiteollisuuden tarpeisiin.
Uudet mallit sekä niiden testaus ja kehittäminen perustuvat vahvasti koneiden käyttäjiltä tulleisiin suoriin viesteihin. Yhteydenpito asiakkaisiin onkin jatkuvaa, mikä on johtanut siihen, että monet aikoinaan perusmallin hankkineista hankkii myöhemmin saman merkin uudemman ja monipuolisemman mallin.
Prosessorimalleista eniten myyntiä on kasvattanut traktorin vetokoukkuun kätevästi kytkettävä HYPRO 755 HB (pyörämalli). Tämä malli on saavuttanut suosiota eri maissa myös urakoitsijoiden koneketjun täydentäjänä.
Kysyntä kevyistä ja monipuolisista kaatopäistä sai HYPROn kehittämään sahauskatkaisulla toimivan kevyen kaatopään. Malli lienee siitä päätellen erityisen onnistunut, että muutkin metsäkonevalmistajat tilaavat sitä varusteeksi omiin merkkeihinsä. HYPRO:n muista tuotteista kerromme myöhemmin lisää.
Mielenkiintoista oli nähdä uusi HYPRO 450 XL työn tohinassa. Valtran perässä konetta käytteli 16-vuotias nuorimies nopeampaa tahtia kuin isäntä ehti puita moottorisahallaan kaataa. Nuorimies kertoili olleensa vasta pari päivää koneen käyttöä opettelemassa, mutta vikkelästi näytti silti puupinoja syntyvän. Isännällä oli aiempaa kokemusta sykeharvesterin käytöstä traktorin perässä, mutta kertoi Hyprolla hyvissä olosuhteissa päästävän jopa 80 % isompiin hakkuumääriin!
Kaiken kaikkiaan vierailu vahvisti käsitystä siitä, mikä on yrityksen menestyksen syy: laatuun, käytettävyyteen ja toimintavarmuuteen panostaminen. Tässä mielessä uskomme HYPRO:n erilaisten mallien löytävän entistä paremmin tiensä myös suomalaisiin metsiin.