Ajankohtaista toimitusajoista

Monet tiedustelevat toimitusaikoja. Hypro-tehtaan tavoitteena on pitää aina muutama HYPRO 300 -malli varastossa, siten että malli olisi ostajalle heti toimitettavissa. Nyt hakkuukauden alkaessa on kysyntä ollut kuitenkin niin vilkasta, että varastoon asti ei ole koneita riittänyt. Hyvällä onnella tilaaja voi silti osua valmistussarjan kohtaan, jossa uuden sarjan kaikki koneet eivät ole vielä varatut ja toimitusaika on näin ollen lyhyt.

Isompien HYPRO-mallien loppukokoonpano tehdään aina kunkin asiakkaan toiveiden mukaan, joten toimitusajatkin niille ovat yksilöllisempiä.

Kiinteän toimitusajan lupaaminen on hieman haasteellista, mutta perusmallien kohdalla tehdas ilmoittaa tällä hetkellä ajan olevan 4-6 viikkoa. Kuljetukseen tehtaalta Suomeen ei tarvitse laskea kuin pari päivää. Tilauksen yhteydessä varmistetaan aina myös toimitusaika. Ajoissa tilaamalla tilaaja varmistaa koneen ehtimisen ajoissa savotalle. Myös valuuttakurssia kannattaa seurata: tällä hetkellä Ruotsin kruunu on edullisimmillaan kuukauteen. Linkki kurssilaskuriin

***

Joskus toimitusaika voi yllättää: välitimme alkuvuodesta Hollannista Suomeen koneen, jonka tilaaja maksoi myyjälle sunnuntaina verkkopankistaan. Torstai-illalla kone oli jo Satakunnassa uudella isännällä, joka kommentoi: ”Ei näin nopeasti yleensä saa konetta Suomestakaan…”

Ilkka